Laura Linkoneva eli vielä muutama vuosi sitten toimeentulotuella. Hän oli jämähtänyt kotiinsa, ja ainut sovittu meno oli sosiaaliviranomaisen kanssa. Lopulta sosiaaliviranomaisen ehdotus oli käännekohta Lauralle. Nyt hänellä menee paremmin kuin aikoihin.
Ei työpaikkaa. Ei opiskelupaikkaa. Ei minkäänlaista rytmiä. Ei velvollisuuksia. Tällaista oli Laura Linkonevan, 26, arki vuonna 2013.
– Ainoa sovittu meno oli käydä tapaamassa sossutätiä kerran kuussa, Laura kertoo.
”Tavallaan syrjäytin itse itseni.”
Me-säätiön mukaan Suomessa on arviolta lähes 70 000 syrjäytynyttä alle 30-vuotiasta nuorta. Helsingin Sanomien mukaan syrjäytyminen maksaa arviolta 1,4 miljardia euroa vuodessa. Laurasta oli tulossa yksi syrjäytyneistä – tai oikeastaan hän oli sellainen.
Aivan perinteinen ei Lauran tarina silti ole. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 2011, minkä jälkeen hän teki pari vuotta yötöitä pelinhoitajana kasinolla. Sitten Laura otti lopputilin ja osti menolipun Aasiaan. Hänen oli tarkoitus viettää siellä niin pitkään kuin huvittaa, mutta matka typistyi kuukauden mittaiseksi. Suomessa odotti tuore parisuhde.
– Kun tulin takaisin Suomeen, minä vain jämähdin kotiin. Minua ei kiinnostanut mikään enkä yhtään tiennyt, mitä haluaisin tehdä. Olin tosi pihalla. Tavallaan syrjäytin itse itseni, sillä uskon, että olisin kyllä saanut töitä, jos vain olisin hakenut. Mutta olin ahdistunut, enkä psykologinkaan mukaan ollut työkykyinen, Laura muistelee.
Kun Laura oli elänyt toimeentulotuella vuoden, sosiaalitoimistosta ehdotettiin kuntouttavaa työtoimintaa, Diakonissalaitoksen Vamos-koulutusta. Se oli käännekohta.
”Tuli lähdettyä kotoa päivittäin liikkeelle.”
– Sossussa potku perseelle oli tarpeellinen minun kohdallani. Vamos sopi silloiseen elämäntilanteeseeni hyvin. Siellä oli rentoa, mihinkään ei pakotettu, mutta tuli lähdettyä kotoa päivittäin liikkeelle. Se toimi minun kohdallani, mutta ei välttämättä kaikkien.
Vamoksessa Laura kävi kesän ajan neljänä päivänä viikossa kymmenestä kahteen. Hän kuvailee sitä ”päiväkerhoksi”. Siellä hän sai kuitenkin rytmistä kiinni. Ennen sitä Laura oli vuoden noussut sängystä sitten, kun jaksoi – harvemmin ennen puoltapäivää.
”Valitsin koulun sen perusteella, että se oli viiden minuutin päästä kotoani.”
SIJOITTAMISESTA AMMATTI
Vamos-koulutuksesta Lauraa kannustettiin hakemaan kouluun. Hän päätyi ammattikouluun opiskelemaan lääketeknikoksi.
– Valitsin koulun sen perusteella, että se oli viiden minuutin päästä kotoani. Näin ennakoin, että kynnys lintsata on pieni. Enkä muuten lintsannut sieltä tuntiakaan kahden vuoden aikana, Laura sanoo.
”Kun pääsin amikseen, tein ensimmäisen rahastomerkinnän.”
Amiksen aikoihin Laura alkoi saada muutenkin taas elämästä kiinni. Opiskelujen ohessa hän teki töitä niin lääketukussa kuin apteekissakin. Tuolloin Laura päätti alkaa myös sijoittaa. Hän oli kiinnostunut sijoittamisesta jo aikaisemmin, mutta toimeentulotuella eläessä se ei ollut mahdollista. Kiinnostus sijoittamiseen heräsi, kun hän mietti, mitä muutamalla ylimääräisellä satasella tekisi.
– Kun pääsin amikseen, tein ensimmäisen rahastomerkinnän. Kuukausittain säästösumma oli tietenkin pieni, mutta koska en ole vuosiin ollut kova shoppailemaan, niin 20–50 euroa kuussa irtosi helposti. Lisäksi panin vanhemmiltani ja isovanhemmiltani saadut syntymäpäivärahat sivuun. Samat rahat ovat edelleen sijoitettuna, Laura kertoo.
”Se oli valtion piikkiin otettu loma, mutta ilman sitä en olisi tässä.”
Sijoittaminen kiinnostaa Lauraa yhä. Nyt hän opiskelee Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa finanssi- ja talousasiantuntijaksi. Lisäksi hän on Nuorten Osakesäästäjien puheenjohtaja sekä bloggaa sijoittamisesta. Tällä hetkellä Lauralla on hieman yli 50 prosenttia suoria osakkeita, noin 35 prosenttia Nordnetin superrahastoja ja loput eri toimialoihin sijoittavia ETF-rahastoja.
Miten syrjäytymisvaarassa olleesta on tullut innokas sijoittaja ja aktiivinen opiskelija?
– Kaikki lähti siitä sossun työntekijän potkusta perseelle. Toki olen itse aina tiennyt, että haluan korkeakoulututkinnon ja edetä elämässä. Mutta minä tarvitsin sen vuoden ”lepoloman”. Se oli valtion piikkiin otettu loma, mutta ilman sitä en olisi nyt tässä.
Laura muistelee joskus miettineensä, että toimeentulotuella eläessä raha tuli ehkä liiankin ”helposti”.
– Toisaalta minulla oli se psykologin lausunto, etten ollut työ- tai opiskelukuntoinen. Ajattelin myös, että tulen maksamaan tulevaisuudessa paljon veroja – ja olinhan minä niitä maksanutkin jo jonkin verran ennen työttömyyttä.
”Ei heti tarvitse lähteä tavoittelemaan eläkeammattiaan.”
Entä mitä Laura haluaisi sanoa nuorille, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin hän itse vuonna 2013?
– Olisi hyvä, että saa jonkunlaisen rytmin elämään. Eikä heti tarvitse lähteä tavoittelemaan sitä eläkeammattiaan. Minäkin aloitin tavallaan alusta ja pääsin sitten pikku hiljaa etenemään – ja nyt saan tehdä paljon mielekkäitä asioita.
